Suomen Suzukiyhdistys ry  
uutiset yhteystiedot tapahtumat koulutus linkit
 

Viulu

Sello

Huilu

Kitara

Piano

Laulu

Alttoviulu

OPETTAJAKOULUTUS

Tällä hetkellä Suomessa järjestetään opettajien erikoistumiskoulutusta viulun, sellon, huilun, kitaran ja pianon soitossa sekä laulussa. Uutena soittimena suunnitellaan alttoviuluopettajien koulutusta. Lähtökohtana koulutuksessa on opettajan perusammattitaito.

Koulutuksen tavoitteena on Suzuki-pedagogiikan, -metodiikan ja esitettävän ohjelmiston hallinta sekä Suzuki-filosofian syvällinen ymmärtäminen ja toteuttaminen niin omassa työssä kuin arkielämässä. Tärkein ymmärryksen osoitus on toisen ihmisen kunnioittaminen ja huomioonottaminen. Ennen ensimmäisen tason koulutuksen aloittamista luetaan Suzuki, Shinichi. Nurtured by Love (suom. Rakkaudella kasvatettu) ja tutustutaan oman instrumentin neljään ensimmäiseen Suzuki-vihkoon.

Koulutus koostuu viidestä, tasolta toiselle etenevästä tutkintoon tähtäävästä tasosta. Yhden tason suorittaminen kestää 1,5-2 vuotta.

Pääsyvaatimukset
- SYY:n ja ESA:n jäsenyys
- Musiikin ammattiopintoja, suoritettuna C-tutkinto (ent. IIA). Koulutus on mahdollista aloittaa yhden vuoden koeajalla, jos vaadittu tutkinto puuttuu. 5. tason suorittamiseen vaaditaan B-tutkinto (ent. IIB).
- Katso lauluopettajien tarkemmat pääsyvaatimukset ja koulutussisältö alla.

Sisältö
- Suzuki-filosofian opiskelu itsenäisesti, luennoille osallistuen ja keskustellen
- Suzuki-opetuksen observointi (70-100 tuntia)
- Yksityistunnit
- Suzuki-ohjelmiston hallinta ulkoa, tasot 1-5
- Opetusharjoittelu ja näytetunnit
- Omat konsertit
- Kirjalliset tehtävät

Tutkinto (soittimet, katso laulun osio alla)
1. Soittonäyte
2. Opetusnäyte
3. Haastattelu

Lautakunnan muodostavat oman kouluttajan lisäksi kaksi eri maista tulevaa ulkomaista kouluttajaa. Suzukitutkinto on kansainvälinen.


Jos olet kiinnostunut kouluttautumaan Suzuki-opettajaksi tai haluat lisätietoja opettajien koulutuksesta, ota yhteyttä kyseisen soittimen yhteyshenkilöön.

VIULU

Koulutus jatkuu kaikilla tasoilla. Kiinnostuneet voivat ilmoittautua kouluttajille.

SELLO

Kouluttajamme Anja Maja tarjoaa palveluksiaan kysynnän mukaan, eli jokainen opinhaluinen sellosuzukiopettaja ottakoon yhteyttä! Uusi 1.taso on aloittamassa lähiaikoina.

HUILU

Suzuki-huilunopettajien koulutuksessa on huilisteja kaikilla viidellä tasolla. Lisätietoja saa Leena Mäkilältä.

KITARA

Tarkempia tietoja Raimo Päiväläiseltä.

PIANO

Lisätietoja saa Riitta Kotinurmelta. Tällä hetkellä on 17 opettajaa koulutuksessa. Seuraavat tasosuoritukset ovat kesällä 2008. Uusi kouluttaja Maarit Honkanen, (honkanen.maarit (at)gmail.com), on aloittanut uusien suzukipianonopettajien koulutuksen.


LAULU

Laulusuzukiopettajaksi erikoistumiskoulutus sisältää viisi tasoa. Euroopan Suzuki-yhdistyksen hyväksymiä virallisia tutkintoja on voinut suorittaa vuodesta 1998 lähtien. Kansainvälinen Suzuki-yhdistys hyväksyi laulun viralliseksi Suzuki-soittimeksi vuonna 2003.

Koulutuksen sisältö:
             Luentomuotoiset opetustunnit
             Laulusuzukiopetuksen observointi
             Opetusharjoittelu, näytetunnit
             Yksinlaulutunnit
             Kirjalliset tehtävät
             Osallistuminen mm. konferensseihin

Neliosainen tutkinto suoritetaan jokaisen koulutustason jälkeen.
            Opetusnäyte (yksinlaulutunti ja ryhmätunti)
            Soittokoe
            Keskustelu
            Oma konsertti mm. opetustason ohjelmistosta

Laulusuzukiopettajaksi erikoistuvia laulunopettajia otetaan koulutukseen lautakunnan hyväksymän lauluvideon tai DVD:n ja ansioluettelon perusteella. Vapaamuotoiseen hakemukseen tulee sisältää laulututkinnot ja laulupedagogiikkaopinnot. Lisäksi olisi hyvä kertoa onko kokemusta esiintyvänä laulajana ja opettajana (minkä ikäisiä oppilaita on opettanut). Hakemuksessa voi mainita myös mahdolliset kokemukset Suzuki-menetelmästä.

Videossa tai DVD:ssä tulee olla seuraavat laulut:
Ilman säestystä:
           Bernhard Fliess "Schlafe mein Prinzchen, es ruhn" saksaksi (Mozartin kehtolaulu)
           Kansansävelmä "Tuiki, tuiki tähtönen" omalla äidinkielellä.

Säestykselliset laulut alkuperäiskielellä:
          Vaccai: Vocalise # 7 "Come il candore"
          Lied (oma valinta)
          Aria (Antiikin aria, ooppera- tai oratorioaaria)

Lautakuntamaksu videon tai DVD:n katsomisesta on 45 euroa.

Hakemuksen voi lähettää osoitteeseen:
           Musiikin tohtori Päivi Kukkamäki
           Rekolantie 40-42
           01400 Vantaa

Lisätietoja vaatimuksista saa kouluttajilta.
Laulusuzukiopetusta voi kysyä
-         diplomilaulaja Mervi Sipola-Maliniemeltä p. 040-584 2855
mervi.sipola-maliniemi@musiikkivirtus.net, www.musiikkivirtus.net.
Musiikkikoulu Virtus sijaitsee Helsingissä Käpylän kaupunginosassa.
-         Musiikin maisteri Marina Saloselta p. 040-5961881
marina.salonen@kolumbus.fi
-         diplomilaulaja Mette Heikkiseltä mette.heikkinen@saunalahti.fi
-         Musiikin tohtori Päivi Kukkamäeltä p. 040-725 4779
suzukivoice@kolumbus.fi
Laulusuzukistudio sijaitsee Tikkurilassa, Leinikkitie 20 D
Lisätietoa Laulusuzukiopetuksesta saa web-sivuiltamme
www.suzukivoice.com

 

ALTTOVIULU

Jos alottoviulunsoiton opettaminen Suzuki-menetelmällä kiinnostaa, ota yhteyttä Heikki Puukkoon. Aikomuksena on koota alttokoulutuksen käynnistämistä varten riittävän kokoinen ryhmä, jolloin voitaisiin kutsua ESA:n valtuuttama alttokouluttaja Ilona Telmányi Suomeen.
 

Päivitetty 19.11.2008